Suomenlahden laineet liplattivat ja merivesi
kimmelsi houkuttelevana, kun hyppäsin ratikasta Sörnäisissä. Tunsin suorastaan
tekeväni vääryyttä, kun kiirehdin aurinkoisesta ja helteisestä säästä sisätiloihin.
Onneksi kokoushuoneen ikkunasta puhalsi vilvoittava vire ja palaverin erittäin
kiinnostava aihe sekä innostava Kuluttajatutkimuskeskuksen porukka veivät vaivattomasti
ajatukset työasioihin.
Asuinalueiden kehittämisohjelmassa mukana
olevan tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää pääkaupunkiseudun lähtö- ja
tulomuuttoa sekä alueen sisäisiä muuttovirtoja. Lisäksi hankkeessa tutkitaan
miten valikoivan muuttoliikkeen nettomuutto on vaikuttanut asuinalueiden väestön
sosioekonomiseen rakenteeseen pääkaupunkiseudulla. Tutkimushanke pääsee täyteen
vauhtiin syksyn aikana. Tuskin maltan odottaa, että kuulen analyysejä asuinalueiden
työntö- ja vetovoimatekijöistä, joita selvitellään asukashaastattelujen ja
ryhmäkeskustelujen avulla.
Sain samalla kuulla myös kiinnostavia
tuloksia Kuluttajatutkimuskeskuksen Alueiden elinkaarikestävyyden indikaattorit
-hankkeesta, jota rahoittaa Tekes. Tutkimuksessa tarkastellaan
esikaupunkirakentamisen tulevaisuuden haasteita elinkaarikestävyyden
näkökulmasta ja kehitetään keinoja lisätä kaupunkiympäristön monikäyttöisyyttä.
Tutkimusalueina ovat Kannelmäki ja Oulunkylä Helsingistä, Karakallio ja
Matinkylä-Olari Espoosta sekä Kaivoksela ja Mikkola Vantaalta. Pääkomponentteja
ovat nopean kasvun alueet, urbaanit alueet, kasvaneen taloudellisen
huoltosuhteen alueet, kasvaneen väestöllisen huoltosuhteen alueet sekä väljän
asumisen alueet. Tästäkin pukkaa seminaaria syksyllä, joten pidetään silmät ja
korvat auki.
Terveisiä Hannulle, Helenalle ja Monikalle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti